Muistan kerran lukeneeni joidenkin kollegoideni käyttävän kieltä kätkeäkseen siihen ajatuksia, mutta kokemukseni mukaan reilusti isompi joukko käyttää sitä ajattelun sijaan.
Liikemiehen keskustelun sääntelyyn tarvittaisiin vähemmän ja yksinkertaisempia sääntöjä kuin mihinkään muuhun ihmisolennon harjoittamaan toimintaan. Ne olisivat:
Keksi jotakin sanottavaa.
Sano se.
Lakkaa puhumasta.
Alkaen siitä hetkestä ennen kuin tietää, mitä haluaa sanoa, jatkuen hetkeen, kun se on sanottu, ehtii kauppias saada syytteen tai päätyä köyhäintaloon, ja ensimmäinen on oikotie toiseen. Ylläpidän täällä lakiosastoa ja se maksaa paljon, mutta se pitää minut poissa raastuvasta.
Siitä ei ole haittaa kutsuttaessa tyttöä, juteltaessa päivällisen jälkeen ystävien kanssa tai käytäessä keskustelua pyhäkouluretken tapaan, pysähdeltäessä välillä poimimaan kukkia; mutta toimistossa lauseiden etäisyyden pitäisi olla lyhyin mahdollinen pisteiden välillä. Leikkaa pois johdanto ja pitkät paasaukset ja pysähdy ennen kuin pääset toiseksi-osioon. Sinun täytyy pitää lyhyitä saarnoja tavoittaaksesi synnintekijät, ja diakonit eivät taas usko tarvitsevansa itse pitkiä. Anna hulluille ensimmäinen ja naisille viimeinen sana. Lihan on aina oltava keskellä voileipää. Tietenkään kevyt voitelu jommalla kummalla puolella ei ole pahitteeksi, jos puhe on suunnattu voista pitävälle miehelle.
Muista myös, että on helpompaa näyttää viisaalta kuin puhua viisaita. Sano vähemmän kuin toiset ja kuuntele enemmän kuin puhut; sillä miehen kuunnellessa hän ei kerro itsestään vaan imartelee sitä, joka puhuu. Anna useimmille miehille hyvä kuuntelija ja useimmille naisille tarpeeksi muistiinpanopaperia, ja he kertovat kaiken mitä tietävät. Raha puhuu -- mutta vain jos sen omistajalla on löysä kieli, ja silloin sen huomautukset ovat aina hyökkääviä. Köyhyyskin puhuu, mutta kukaan ei halua kuunnella mitä sillä on sanottavanaan.